So long goodbye

Pakkasta on ulkona lähes 30 astetta ja maa on lumen peittämä.
Kaikkialla näkee jouluun littyviä asioita, olivat ne sitten joulukuusia, -valoja tai muita koristeita.
Silti ei ole yhtään jouluinen olo, vaikka huomenna saa jo avata paketteja.
Kun ajattelen aika taaksepäin, ei joulu ole tuntunut miltään mummon kuoleman jälkeen, kun ei ole päässyt mummolaan sitä viettämään perheen kanssa (Mummoni kuoli kun olin n. 12).
Ja vielä kun rakas veljeni ei vietä joulua kotona vaan jossain teltassa Sodankylässä (ihan oikein sille ♥) tuntuu joulu äärimmäisen yksinäiseltä.
Odotan enemmänkin uutta vuotta, koska siinä on mielestäni jotain maagista.


En aio toivottaa teille hyvää joulua, vaan aio laittaa Girun tekemään sen puolestani:

Anyway, piti minun puhua muustakin kuin joulusta..
Pelottaa ajatus, että olen jo lukion puolessa välissä.
Tuntuu että vastahan se opiskelu alkoi ja en osaa mitään.
Toisaalta kun miettii aikaa taakse päin niin huomaa kuinka paljon oppinut ja kasvanut.
Yläasteella ei vielä oikein ymmärtänyt yhtään mitään ja suoranaisia omia mielipiteitä ei ollut.
Eikä opiskelu edes kiinnostanut.
Nykyään, kun jaksan, viittaan ja kysyn tarkentavia kysymyksiä ja jopa yritän opiskella ja oppia.
Ajatus perheestä ja kahdeksastaneljään- työstä pelottaa ja tuntuu tylsältä.
Haluan vain matkustaa, oppia ja kokea kaikkea uutta ja jännittävää.
Haluan perheen vasta kun olen kokenut tarpeeksi ja tunnen haluavani rauhoittua.
Ja lapset haluan nimetä itse.
Muuten lentää ukko pihalle.
Tai jos mahdollisesti elän rekisteröidyssä parisuhteessa (ja homoadoptiot sallittaisiin siihen mennessä) niin eukko lähtee, että saan pitää Oliver Rasmukseni tai Magdaleenani ♥.

Homhom, ei kai muuta kuin näyte vielä siitä kuinka ahkera oon koulussa ♥

Ja vielä :

Ja haaste..
Päivittää edes kerran täällä ja kertoa mitä ollaan tehty :p ♥